KYN:lle kultamitali World Choir Games -kuorokilpailuista

Tiedote
Julkaistu 18.7.2014

KYN:lle kultamitali World Choir Games -kuorokilpailuista

KYN on saanut kultamitalin “World Choir Games” kuorokilpailujen Champions competition -luokan naiskuorosarjassa Riiassa. Tiukassa kilpailussa jaettiin yhteensä 5 kultamitalia. Naiskuorosarjan voitto eli Champions of the World Choir Games -titteli meni korkeimmilla kultamitalipisteillä tanskalaiselle Aarhus Pigekorille.

“Champions-kilpailun taiteellinen taso oli todella kova. On upeaa, että KYN saavutti kultamitalin näin korkeatasoisessa kilpailussa”, kuoron taiteellinen johtaja Kaija Viitasalo kertoo. “Kisakokemus inspiroi suuntaamaan katseet uusiin vastaaviin haasteisiin. Oli myös hienoa esitellä kuoron ominta etnisen jazzin ohjelmistoa konserteissa ja huomata, millaisella innostuksella monisatapäinen konserttiyleisö otti KYN:n musiikin vastaan”, Viitasalo summaa.

Kuorot kisaavat World Choir Games -kilpailussa kahdessa eri luokassa, avoimessa kilpailussa (Open Competition) ja mestareiden kilpailussa (Champions Competition). Avoimeen kilpailuun ovat tervetulleita kaikki kuorot. Mestareiden kilpailuun taiteellinen johtoryhmä hyväksyy kuorot, joilla on riittävät kansainväliset kilpailu- ja/tai konsertointimeriitit. Molemmissa luokissa kuorot kilpailevat 29 eri sarjassa.

Champions-luokassa 7 hengen tuomaristo arvioi kisasuorituksessa kuoron sävelpuhtautta, soundia, esityksen nuotinmukaisuutta sekä yleistä taiteellista vaikutelmaa. Yhteispisteiden perusteella kuoro saa joko osallistumisdiplomin (0-40 pistettä), pronssimitalin (40.01 – 60 pistettä), hopeamitalin (60.01 – 80 pistettä) tai kultamitalin (80.01 – 100 pistettä). Jokaista mitalia saatetaan siis jakaa useampi kappale. Korkeimman kultapistemäärän saavuttanut kuoro voittaa sarjansa saaden Champion of the World Choir Games -tittelin.

Kilpailun lisäksi KYN konsertoi Riiassa kaksi kertaa yhdessä muiden kuorojen kanssa. Toisessa näistä, ns. Celebrations concert -konsertissa Jurmalassa, KYN esiintyi kilpailun taiteellisen johdon erityisestä kutsusta. Riiassa KYN:n kanssa esiintyi harmonikkataiteilija Johanna Juhola.

KYN tekee musiikkia suurella intohimolla ja ammattitaidolla. Kuoro tunnetaan ilmaisurikkaudestaan, omaleimaisesta soundistaan ja ainutlaatuisesta etnisen jazzin ohjelmistostaan. KYN konsertoi aktiivisesti, usein suomalaisten huippumuusikoiden kanssa. KYN on kysytty esiintyjä myös kansainvälisillä kuorofestivaaleilla. Viime vuosina se on konsertoinut kutsuttuna muun muassa Ranskassa ja Taiwanissa. Kuoro on menestynyt aikaisemminkin lukuisissa kansainvälisissä kilpailuissa ja katselmuksissa. Esimerkiksi vuonna 2011 KYN saavutti arvostetussa Tampereen Sävel kuorokatselmuksessa korkeimman tason, kolme kultaleimaa.

”World Choir Games” on kahdeksatta kertaa järjestettävä kuorokilpailu ja -tapahtuma, joka tunnetaan myös kuorojen olympialaisina. Tänä vuonna kilpailu järjestetään Riiassa Latviassa 9.-19.7.2014. Siihen osallistuu yli 27 000 laulajaa ja 463 kuoroa 73 maasta. KYN kilpaili naiskuorojen sarjassa lauantaina 12.7.2014. Champions-luokan eri sarjoissa kilpailee myös muita suomalaisia kuoroja: Philomela, Qoro Quando ja Turun tuomiokirkon nuorisokuoro. He saavat tuloksensa perjantaina 18.7. ja  lauantaina 19.7.2014.

Lisätietoja:
KYN:n tuottaja Susanna Kantelinen, p. 050-4125282, tuottaja@kyn.fi

www.kyn.fi / www.facebook.com/KYNchoir

World Choir Games -kuorokilpailun tulokset kokonaisuudessaan löydät osoitteesta: http://www.interkultur.com/competitions-festivals/world-choir-games/riga-2014/results/