Kaija Viitasalo on johtanut useita kuoroja ja toiminut Naiskuoro KYN:n taiteellisena johtajana vuodesta 1989. Hänet tunnetaan näkemyksellisenä naiskuoromusiikin uudistajana ja kehittäjänä sekä monipuolisena musiikkipedagogina. Päätoimenaan hän työskentelee musiikin lehtorina Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa.
Viitasalon johdolla KYN on noussut suomalaiseen ja kansainväliseen kuorokärkeen. Työnsä kautta Viitasalo on rikastuttanut suomalaista naiskuoro-ohjelmistoa ja uudistanut naiskuoroa instrumenttina. Hän on tuonut tilausteoksin kotimaiseen naiskuoro-ohjelmistoon muuan muassa uutta suomalaista jazzia ja etnistä jazzia. Levytysten ja konserttien myötä hän on tehnyt yhteistyötä maamme eturivin säveltäjien ja muusikoiden kanssa. Kaija Viitasalo on työskennellyt tuomarina kuorokilpailuissa ja katselmuksissa sekä kuorosävellyskilpailuissa.
Kuoronjohtajana Viitasalo on palkittu Klemetti –kilpailuissa vuonna 2002 YLE:n erikoispalkinnolla ja Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa vuonna 2011 johtajan erikoispalkinnolla. Vuonna 2015 Tasavallan Presidentti myönsi hänelle musiikkineuvoksen arvonimen ja vuonna 2018 Suomen Naiskuoroliitto kultaisen ansiomerkin. Suomen Kuoronjohtajayhdistys valitsi Kaija Viitasalo Vuoden kuoronjohtajaksi 2021 ja vuonna 2022 Sulasol ry:n liittohallitus valitsi hänet Klemetti-palkinnon saajaksi tunnustuksena siitä mittavasta työstä, jota Viitasalo on tehnyt musiikin harrastustoiminnan, kuorotaiteen sekä Sulasolin hyväksi.